Liffey-joen varrella sijaitseva Dublin on valloittava kaupunki. Nuorekkaan pääkaupungin asukkaista puolet on alle 25-vuotiaita. Irlannin EU-jäsenyys toi Dubliniin nousukauden, mikä näkyy kaupungissa vilkkaana uudisrakentamisena. Dublin on ansainnut maineensa iloisena ja jännittävänä kohteena. Dublin on pienisuuri tarinankertojien, muusikoiden ja pubien luvattu kaupunki, jossa on helppo liikkua kävellen.
Opintomatka Dubliniin? Pyydä tarjous
Mitä Dublinissa kannattaa nähdä ja kokea:
BEYOND SIGHTSEEING
Opintomatkalla on monia ulottuvuuksia: sen täytyy edistää opintoja, mutta yhtä tärkeää on myös uusien kulttuurien kohtaaminen, paikan “hengen” aistiminen, nähtävyyksien näkeminen sekä tutustuminen paikallisiin ihmisiin. KILROY:n “Go beyond sightseeing” -konsepti huomioi nämä tarpeet.
Monivuotisen kokemuksen myötä olemme luoneet yhteydet moniin opettajiin, joiden avulla olemme suunnitelleet tuotteen, joka tarjoaa enemmän kuin pelkän kiertoajelun. Tästä kirjasesta saatte hyvän kuvan niistä mahdollisuuksista, joita matkakohteenne tarjoaa: voitte vierailla kouluissa, erilaisissa laitoksissa, yrityksissä, työympäristöissä yms. Lukiotason opettajat ovat tavoitteellisesti suunnitelleet opintopaketin, joka tukee sekä opettajia että oppilaita opintomatkalla ja sitä valmistellessa – lue lisää seuraavilta sivuilta. Mikäli mielessäsi on lisäksi jotain aivan muuta opintomatkaanne silmälläpitäen, soita ja kysy muista mahdollisuuksista - pyrimme toteuttamaan useimmat opintomatkatoiveesi.
KÄYNTIKOHTEITA
Kilmainham Gaol
Inchicore Road, Kilmainham, Dublin.
Kilmainham Gaol on tyhjillään oleva vankila noin 15 minuutin bussimatkan päässä Dublinin ydinkeskustasta. Täällä useat irlantilaiset vapaustaistelijat, rikolliset ja tavalliset ihmiset odottivat teloitustaan tai karkotusta pakkotyöhön Australiaan vuosina 1790 - 1924. Kilmainham Gaol on siitä erikoinen vankila, että sinne tuomittiin myös naisia ja lapsia.
Irlannin perunakadon aiheuttaman nälänhädän vuosina 1800-luvun puolivälissä suuri osa Irlannin väestöstä pakeni laivoilla Amerikkaan ja muualle Eurooppaan. Monet Irlantiin jääneistä kuolivat nälkään, ja eloonjääneet pinnistelivät pysyäkseen hengissä. Kilmainhamiin saattoi joutua, jos esimerkiksi varasti ruokaa. Monet Kilmainhamin vangit ansaitsivat vapautensa pakkotyöllä Australiassa ja vapauduttuaan jäivät asumaan kaukaiselle mantereelle.
Opas ja videoesitys kertovat Kilmainhamin tarinan. Vankilalla on kiinteä side Irlannin historiaan. Ryhmien kannattaa varata vierailu etukäteen.
OPINTOVIERAILUT
Suosittelemme opintomatkan suunnittelua jo hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Kokemuksemme mukaan monet yritykset ja yhteisöt haluavat saada vierailuhakemuksen viimeistään 3 kuukautta ennen paikalle saapumista. Voimme varata vierailun puolestanne useimpiin kohteisiin. Alla esittelemme muutamia esimerkkejä opintomatkan vierailukohteista.
Yritysvierailut - yleistä
Otamme mielellämme selvää muista opintovierailukohteista (esim. kemiantehdas, elintarvike-tehdas, sairaala, maatalouslaitos, vaatetusliike) puolestanne. Ottakaa huomioon monien yritysten vaatimus vierailun liittymisestä ryhmän opintoihin. Edellä mainitut esimerkit ovat vain osa järjestämistämme vierailumahdollisuuksista. Jos teillä on erikoistoiveita, kannattaa aina ottaa meihin yhteyttä!
Rationel Windows Limited
Yritys valmistaa Dublinissa ikkunoita ja ovia. Yrityksen tuotantojohtaja kertoo mielellään tuotteiden valmistuksesta ja markkinoinnista sekä työmahdollisuuksista Irlannissa.
Hinta selvitetään ryhmäkohtaisesti.
Knud Juul-Jensen DK Trading
Knud Juul-Jensen on tanskalainen johtaja, joka on asunut 14 vuotta Irlannissa. Hän on oikea henkilö kertomaan skandinaavisen näkökulman yrittäjyydestä Irlannissa. Esitelmän aiheisiin kuuluu mm. uskonnon ja politiikan heijastuminen liike-elämään.
Guinness Hop Store
Vierailu ja kiertokäynti kuuluisalla panimolla. Paikalla on panimon historiasta ja tumman oluen valmistuksen salaisuuksista kertova näyttely. Vierailu Guinnessin panimolla soveltuu hyvin myös opiskelijaryhmälle, sillä näyttelyyn kuuluu interaktiivinen audiovisuaalinen osuus alkoholin vaikutuksista elimistöön ja ihmisen käyttäytymiseen. Kiertokäynti päättyy kattokerroksen
Gravity-baariin, josta avautuu hieno näkymä yli Dublinin. Täysi-ikäisille tarjotaan tuoppi Guinnessia kiitokseksi vierailusta. Ryhmien tulee varata vierailu etukäteen.
Irish whiskey
Irlantilaisen viskin historia alkaa jo 500-luvulta. Viskinvalmistukseen voit tutustua kävelykierroksella Jameson-viskitislaamolla, joka sijaitsee Dublinin vanhassa kaupungissa.
Lisäksi audiovisuaalinen esitys kertoo irlantilaisen viskin historiasta. Samassa yhteydessä museokierros sekä täysi-ikäisille viskimaistiaisia Bow Streetin "The Old Jameson Distilleryssä".
Kulttuuriesitelmä
Uutuutena tarjoamme mahdollisuuden Irlantilaisen kirjailijan Fiana Griffinin pitämään kulttuuriesitelmään, jonka aiheina voi olla esimerkiksi Irlannin historia, arkeologia, kirjallisuus, kansanmusiikki, taide, kieli (irlantilainen, englantilainen tai hiberno-irlantilainen), uskonto tai Oscar Wilde. Jos teillä on muita ehdotuksia aiheeksi, otamme mielellämme selvää mahdollisuuksista. Esitelmän pituus on normaalisti 1 - 1½ tuntia ja hinta noin 150 eur.
Leinster House - An Dail
Vierailu Irlannin parlamentissa tapahtuu "An Usherin" eli vahdin johdolla, joka kertoo kiinnostavia tarinoita tästä menneisyyden värittämästä parlamentista. Kiertokäynnin pääpaino ei kuitenkaan ole poliittisissa aiheissa. Tiedustelkaa hintaa.
Tapaaminen poliitikon kanssa
Jos haluatte tavata irlantilaisen poliitikon, teidän tulee valita etukäteen keskustelunaiheet tai ne kysymykset, joihin haluatte vastauksia.
DUBLIN AND BEYOND
Vieraan kulttuurin kohtaaminen, historia- ja kulttuurinähtävyydet sekä matkakohteessa että sen ulkopuolella ovat myös tärkeä osa opintomatkaa. Seuraavilta sivuilta löydät tietoa ja ehdotuksia näihin liittyen.
DUBLININ NÄHTÄVYYKSIÄ
Christ Church Cathedral ja Dublinia
St. Michael's Hill, Dublin 8
Pohjois-Irlannin kuningas Sitric rakennutti Christ Churchin puisen katedraalin vuonna 1038. Normannien saavuttua Irlantiin se rakennettiin uudestaan kivestä. Rakennuttajana toimi Richard de Clare, Pembroken jaarli, joka tunnetaan myös nimellä "Strongbow". Dublinia kertoo kävijöilleen Irlannin historiasta vuosilta 1170 - 1540. Dubliniasta on luotu keskiajan näyttämö äänin, vaattein, kaduin, ihmisin jotta kävijät voisivat kuvitella miltä keskiajan Dublin näytti.
Lisäksi nähtävillä on tarkka jäljennös noin vuoden 1500 Dublinista.
Dublin Castle
Dame Street, Dublin 2
Vuosina 1208 - 1220 rakennettu Dublinin linna sijaitsee historiallisen Dublinin sydämessä. Sitä on kunnostettu 1600- , 1700- ja 1900-luvuilla. Nykyisin linna toimii valtiovierailujen kulissina, mutta sitä on käytetty aikaisemmin linnoituksena, vankilana, aarrekammiona sekä tuomioistuimena. Englantilaiset käyttivät linnaa yli 700 vuoden ajan Irlannin päättävänä kansliana. Kiertokäynti vie teidät mm. syvälle maan alle aina kaupungin "lähteille" saakka, jossa Liffey- ja Poddle-virrat kohtaavat. Siellä perustettiin aikanaan Dubh Linn, "musta lampi", josta kaupunki on saanut nimensä. Ryhmän kiertokäynti tulee tilata etukäteen ja ryhmähinnat tulee tiedustella erikseen.
Dublin Writers Museum
Museon näyttelyt kertovat Irlannin kuuluisista kirjailijoista – kuten Wilde, Joyce, Swift, Shaw ja Yeats – aina 900-luvulta nykypäivään asti. Näytteillä on esimerkiksi käsikirjoituksia, kirjeitä ja maalauksia. Ryhmähinta tulee tiedustella erikseen ja kiertokäynti kannattaa varata etukäteen.
Dublins Viking Adventure
Essex St. West, Temple Bar
Dublinin Viking Adventure on rekonstruointi Dublinissa 1000 vuotta sitten asuneiden viikinkien elinoloista. Näyttely kertoo, kuinka viikingit asuivat ja työskentelivät. Mukana on Dublinista löydettyjä viikinkiajan aitoja esineitä. Tässä on oiva tilaisuus tutustua tuhannen vuoden takaiseen arkipäivään! Ryhmähinta tulee tiedustella erikseen.
St. Patricks Cathedral
St.Patricks Close, Dublin 8
Pyhän Patrickin katedraali on yksi Irlannin suurimmista ja myös yksi maailman vanhimmista ja majesteettisimmista kirkoista. Sen paikalla oli alun perin puinen kirkko, jonka tilalle alettiin vuonna 1192 rakentaa nykyistä kivikirkkoa. Katedraalissa on myös Irlannin suurimmat kirkkourut.
Marsh´s Library
Marsh's Library on Irlannin vanhin julkinen kirjasto, josta löytyy noin 25 000 käsinkirjoitettua nidettä sekä suuri määrä muita maan vanhimpia painotuotteita.
Trinity College - Book of Kells
Trinity College on Irlannin vanhin yliopisto. Se rakennettiin vuonna 1592 kuningatar Elizabethin suosituksesta. The Treasurystä löytyy Book of Kells sekä Old Library, jossa on yli 200 000 antiikkikirjaa. Ryhmähinta kannattaa tiedustella erikseen.
National Museum of Ireland
Irlannin kansallismuseo avattiin vuonna 1890. Museon valikoimaan kuuluu kulttuuriesineitä ja mestariteoksia vuodesta 2000 eKr. aina nykypäivään asti. Museon näyttelyitä ovat mm. "Ór – Irlannin Kulta", eräs Länsi-Euroopan kattavimmista pronssiajan kultakokoelmista, sekä viikinkinäyttely. Näyttely perustuu Irlannissa kautta aikojen tehtyihin löytöihin.
National Museum of Archeology and History
Tämä historian ja arkeologiaan keskittyvä museo tarjoaa näyttelyitä kelttiläisestä, viikinki- ja keskiajalta.
Dublinin kaupunkikierros polkupyörällä, risteillen ja bussilla
Teillä on mahdollisuus tutustua Dubliniin opastetusti polkupyörän selästä käsin. Opas johdattaa teidät 10-12 henkilön ryhmissä hiljaisempia katuja pitkin erilaiseen Dublin-kokemukseen. Näette, kuinka vanha Dublin kohtaa uuden, matkatessanne rauhallisesti läpi kaupungin. Välillä pysähdytään kuuntelemaan oppaan tarinoita ympäristöstä. Ennalta valitulla historiallisesti merkittävällä paikalla on luvassa virvokkeita. Retken hinta / henkilö noin 25 euroa sisältäen oppaan.
Voitte myös osallistua 2 ½ - 3 tunnin risteilylle pitkin Grand Canalia. Matka alkaa Mespil Roadilta ja vene liikkuu kolmen sulun läpi ja kolmen sillan alitse Portobelloon. Paluumatka taittuu samaa reittiä. Grand Canalin historiasta ja perinteistä kuulette Patrick Kavanaghin runojen muodossa.
Retken hinta / henkilö noin 12,50 euroa.
Voitte halutessanne tehdä retken myös illalla ja kuulla samalla perinteistä irlantilaista kansanmusiikkia. Retken hinta / henkilö noin 27,00 euroa.
Edellä mainittujen erikoisempien kaupunkikierrosten lisäksi järjestämme ryhmällenne tietysti myös perinteisen opastetun kaupunkikierroksen bussilla. Kaupunkikierroksen hinta määräytyy ryhmäkoon ja kierroksen keston mukaan.
PÄIVÄRETKET DUBLININ ULKOPUOLELLE
Wicklow Mountains ja Glendalough Dublinin eteläpuolella
Tämä tunnin ajomatkan päähän Wicklow Mountainsille suuntautuva retki sisältää kelttihistoriaa, maaseutukylien rauhaa ja jylhän kauniita vuorimaisemia. Jääkausi teki tähän graniittikallioiden ryhmään erittäin jyrkkiä ja syviä rotkoja. Rotkoissa on nyt järviä ja virtoja. Wicklow Mountainsin karussa ympäristössä on muutamia pikkukyliä ja kartanoita.
Matka kulkee Dublinin rannikkoa pitkin kohti 1600-luvulta peräisin olevaa Blessingtonin maalaiskaupunkia. Blessington sijaitsee Poulaphoucen, suuren keinotekoisen järven, itäpuolella, josta Dublin saa juomavetensä.
Blessingtonin eteläpuolella sijaitsevasta Russborough Housesta avautuu hieno maisema Wicklow Mountainsin suuntaan. Russborough House on rakennettu 1740-luvulla ja se on yksi tuon ajan "Pale" -alueen hienoimmista ja parhaiten säilyneistä maatiloista. Alueen asukkaat olivat varsin suvaitsevaisia englantilaisten elämäntyyliä ja sääntöjä kohtaan jo ennen Irlannin irrottautumista Englannista.
Täältä retki jatkuu Wicklow Gapin kautta kohti etelää Glendaloughiin, puiden peittämien rinteiden ympäröimään syrjäiseen laaksoon, jonne perustettiin vuonna 545 Pyhän Kevinin luostari kahden järven väliin. Paikan valinnan ymmärtää hyvin, kun astuu luostarinraunioiden keskelle rauhalliselle ja levolliselle alueelle. Paikka huokuu kelttiläistä historiaa ja mystiikkaa.
Paluumatka kulkee nummialueiden ja vuoristojärvien ympäröimiä pieniä vuoristoteitä pitkin.
Tällä Sally Gapiksi kutsutulla alueella on kuvattu Braveheart ja King Arthur -elokuvat. Paluumatkalla pysähdytään pubilounaalla ja ajetaan rannikkoa pitkin takaisin Dubliniin.
Drogheda Dublinin pohjoispuolella
Retki keskittyy Dublinin pohjoispuolella sijaitsevaan alueeseen. Kuljette mm. Hill of Taran ja Droghedan ohitse (jotka ovat tuttuja "Tuulen viemää" ja "Okalinnut" -elokuvista). Vaikka nämä paikannimet ovat "filmikeksintöjä", on totta, että irlantilaiset maastamuuttajat ovat ottaneet muistoja ja paikannimiä mukaan uusiin kotimaihinsa.
Matkaatte luoteeseen Trim-nimiseen kaupunkiin, missä sijaitsee Irlannin suurin anglo-normanni
-linna. Rauniot ovat hyvin säilyneet ja linnaa ympäröivä vallihauta saa vetensä Boyne-joesta.
Matka jatkuu itään kohti menneiden aikojen kulttuurin ja uskonnon kohtauspaikkaa Hill of Taraa. Keltit kokoontuivat sinne joka kolmas vuosi säätämään lakeja ja sopimaan riitojaan. Aina 1500-luvulle saakka Tara oli Irlannin hallitseva kuningaskunta, mutta sen vaikutusvalta alkoi hiipua kristinuskon myötä. Hill of Tara on yhä merkittävä Irlannin yhtenäisyyden symboli.
Kukkulan huipulta löydätte modernin Pyhän Patrickin patsaan, sekä pylväänmuotoisen kiven, jota on perimätiedon mukaan käytetty entisaikojen kuninkaiden kruunauksen näyttämönä.
Matkaa jatketaan pohjoiseen Newgrangelle, joka sijaitsee Boyne-joen pohjoisemmalla rannalla. Newgrange on Euroopan merkittävimpiä esihistoriallisia paikkoja, jossa sijaitsee noin vuodelta 3000 eKr. peräisin oleva hautakammio.
Kammion halkaisija on noin 73 metriä ja korkeus noin 13 metriä. Ympyränmuotoinen hautakammio on tehty mustista ja valkoisista kivistä ja peitetty maalla ja kivillä. Kammion sisällä pääsee tutustumaan sen kauniisiin kivikoristeisiin. Sisäänkäynti on suunniteltu siten, että talvipäivänseisauksen aikana aurinko valaisee koko kammion.
Matkaa jatketaan pieneen maalaiskylään, Slaneen, joka on rakennettu Boyne-virran rantaan jyrkälle mäenrinteelle. Paikalla sijaitsee myös Hill of Slane, jossa Pyhä Patrick sytytti pääsiäiskokon vuonna 433 ja toi täten kristinuskon Irlantiin. Hill of Slanella on myös 1500-luvulla rakennetun kirkon rauniot, jotka sijaitsevat samalla paikalla, jolle Pyhä Patrick aikoinaan rakensi oman kirkkonsa.
Täältä siirrytään Droghedaan, jo viikinkien ja normannien aikaiseen suureen satamakaupunkiin. Kaupunkiin liitetään yhä usein Oliver Cromwell, kuuluisa Englannin vallan vastustaja. Hän saapui Irlantiin vuonna 1649 ja valtasi Droghedan. Valtauksessa sai surmansa noin 2000 kaupunkilaista. Droghedassa on Pyhän Lawrancen portti – yksi parhaiten säilyneistä kaupunginporteista Irlannissa – ja useita keskiaikaisten kirkkojen raunioita. Dubliniin palataan rannikkoa pitkin.
GALWAY
Irlannin länsirannikko ja Galway on ehdottomasti vierailun arvoinen. Yhä useammat ryhmät valitsevat muutaman päivän kestävän Galwayn retken Dublinin vierailun yhteyteen. Galwayssa matkailjoita vetää puoleensa ennen kaikkea luonnonkaunis rannikko sekä kaupungin viihtyisä ja kiireetön ilmapiiri. Galway on yksi harvoista isommista irlantilaisista kaupungeista, jonka on onnistunut säilyttää vanha keskusta kapeine kujineen. Galway on myös Irlannin ainoa kaupunki, jonka kaduilla voi kuulla puhuttavan sekä kelttiä että englantia. Kelttiä puhutaankin pääasiassa maan länsiosissa.
Lauantaisin Galwayssä voi aistia aitoa toritunnelmaa. Kaupunki vilisee ihmisiä, jotka ovat tulleet tekemään viikoittaiset ostoksensa. Maalaiset myyvät tuotteitaan torilla ja musikantit esiintyvät kaupungin kaduilla. Galway on suuri maakuntakaupunki, jonka yliopisto kasvaa nopeasti. Galwayn vajaasta 70 000 asukkaasta lähes puolet on opiskelijoita. Yliopiston lisäksi kaupungissa on tekninen korkeakoulu, 2 suurta sairaalaa, satama sekä suuri teollisuusalue heti kaupungin rajojen ulkopuolella.
Aran Islands
Galwayn lahdella sijaitsee kolmen "aallonmurtajan" ryhmä, Aran-saaret. Ilman näitä saaria Galwayn lahti olisi huomattavasti myrskyisämpi. Galwayn satamasta järjestetään päivittäin, vuoden ympäri, matkoja saarille. Laivamatka kestää noin kolme tuntia. Aran-saarille pääsee myös lentäen Galwaystä.
Aran-saarilla on ollut asutusta jo vuosituhansien ajan ja niiltä löytyy useita esi- ja varhaiskristillisiä muistomerkkejä. Aran-saarten rannikko on suurelta osin korkeaa pystysuoraa kallioseinämää. Varsinkin taiteilijat ovat usein hakeneet saarilta inspiraatiota. Aran-saarilla voi yöpyä esimerkiksi Bed & Breakfast -majoituksessa. Aran-saarten tärkeimmät elinkeinot ovat matkailu ja lampaankasvatus. Aranin kuuluisat lampaanvillaneuleet ovat erittäin laadukasta käsityötä.
Burren & Cliffs of Moher -päiväretki
Suosituin Galwaysta tehtävä kokopäiväretki suuntautuu Cliffs of Moherin kallioiselle rannikolle. Suosittelemme tätä retkeä aktiiviryhmälle, koska se sisältää paljon kävelyä ja retkellä on useita vierailukohteita.
Matkareitti kulkee Oranmoren kylän kautta pysähtyen Dunguairen linnassa, jonka 1500-luvultä peräisin olevassa tornissa järjestetään kesäaikaan keskiaikaisia pitoja. Seuraavaksi pysähdytään Ailween luolassa, johon voi halutessa tutustua lisämaksusta tai nauttia virvokkeita kahvilassa. Täältä matka jatkuu Burrenin puuttomalle kalkkikivialueelle, jolla on omintakeinen kasvillisuus ja eläinkanta. Seuraava pysähdys on Poulnabrone Dolmenilla. Tähän 5000 vuotta vanhaan kivimuodostelmaan kivikauden asukkaat hautasivat aikoinaan lähimmäisensä.
Poulnabronesta matka jatkuu mielikuvitusta ruokkivien tarinoiden myötä Leamanaghin ( Maire Ruan ) linnaan josta ajetaan Kilfenoran ja Lisdoonvarnan kylien kautta Cliffs of Moherille, jonka jyrkänteillä voi tähystellä maisemia Aran-saarille ja Atlantille sekä katsella tyrskyjen iskeytymistä rantakallioihin. Cliffs of Moherin kallioilla sää voi muuttua erittäin nopeasti, joten mukaan kannattaa varata hyvät kengät ja sateenvarjo. Kamera mukaan! Paluumatkalla Galwayhin ohitetaan Doolinin perinnekylä, ihaillaan näkymiä Blackheadin majakalta Fanoren rannalle ja kolmelle Aran-saarelle: Inis Moriin, Inis Meaniin ja Inis Oirriin.
Päiväretki Connemaraan
Toinen kokopäiväretkivaihtoehtomme Galwayn lähistöllä on sen länsipuolella sijaitsevaan Connemaran ympäristöön. Connemaran retkeä suosittelemme ryhmälle, joka haluaa katsella maisemia rauhassa ja kiireettä, aktiiviretki ei siis ole kyseessä.
Connemara on yksi Irlannin kauneimpia, mutta samalla hedelmättömimpiä alueita. Tässä tuulisessa, Atlantin rannalla sijaitsevassa soisella alueella toimeentulo ei ole helppoa; asukkaat ovatkin karskeja ja sitkeitä ihmisiä. Maalaismaisemaa elävöittävät valkeat kalkkikiviset olkikattoiset mökit sekä lampaat, lehmät ja hevoset. Connemaran pohjoispuolella on järvi- ja suomaastoa ja eteläpuolella syviä lahdenpoukamia monine saarineen. Matkalla pysähdytään ottamaan useasti valokuvia maisemista.
Retken kohokohta on vierailu Kylemore Abbeyssa, joka on suosittu ja erilainen käyntikohde. Se on benediktiininunnien kunnostama vanha kartano jossa toimii nykyään arvostettu sisäoppilaitos, luostari ja kartanomuseo. Vierailu alueelle on maksullinen, pääsymaksu on noin 5 euroa / henkilö. Halutessaan ryhmä voi viettää aikaa myös kahvilassa kartanon alueella vierailun sijaan. Järvi- ja vuorimaisemat luostarin ympärillä ovat erittäin kauniit. Kesäaikaan voi tutustua kartanon viktoriaaniseen puutarhaan. Paluumatkalla Galwayhin on mahdollisuus pysähtyä pienissä kylissä ja kaupungeissa matkan varrella.
BELFASTIN ALUE
Voitte yhdistää Dublinin matkaanne myös käynnin Belfastissa. Junamatka kaupunkien välillä kestää noin kaksi tuntia ja myös bussiyhteydet ovat erittäin toimivat.
Belfast on Iso-Britannian hallinnassa olevan Pohjois-Irlannin, nk. Ulsterin alueen pääkaupunki, jossa on noin 340 000 asukasta. Belfast on ollut vuosikymmeniä katolisten ja protestanttien taistelujen näyttämönä, mutta aselepo saatiin viimein aikaan vuonna 1994. Kaupunkilaiset ymmärrettävästi toivovatkin, että aselevosta muotoutuisi pysyvä rauha.
Belfast sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla Lagan-joen suulla, minkä johdosta kaupungista onkin kehittynyt Ulsterin suurin kaupunki. Samalla tavalla selittyy myös kaupungin laivanrakennustoiminnan merkittävyys. Mm. Titanicin rakentama yritys Harland & Wolffm on vieläkin toiminnassa oleva yritys, vaikkakin työntekijöitä on aikaisempaan verrattuna huomattavasti vähemmän.
Laivanrakennus houkutteli toisen maailmansodan aikana paljon saksalaisia pommikonelaivueita Belfastin ylle ja kaupunki saikin osansa tuhoista. Sotalaiva HMS Belfast, joka nykyisin toimii museolaivana Thames-joella Lontoossa, on myös rakennettu Belfastissa.
Black Cap Tour
Black Cap Tour on yksi suosituimmista retkistä. Black Cap Tour vie teidät Shankill Road / Falls Roadin alueelle. Alue on sekä protestanttinen että katolinen. Retki tehdään mustissa "Lontoo" -takseissa, joihin sopii kerrallaan korkeintaan viisi henkeä. Taksikuski kertoo matkustajille protestanttien ja katolisten vakavista yhteenotoista, joita alueella on aikojen saatossa käyty. Saatte kuulla myös taistelujen taustoista. Huomatkaa talojen päätymaalaukset, jotka liittyvät kukin johonkin historialliseen tapahtumaan.
Näette myös "Peacelinen", joka erottaa alueet toisistaan ja kuulette, miksi se aikanaan rakennettiin. Taksikuskien kanssa on helppo keskustella ja saatte varmasti vastauksen kysymyksiinne. Heidän tyylinsä kommunikoida on varsin ystävällistä ja persoonallista. Tällä retkellä saatte myös paljon sellaista tietoa Belfastista ja Pohjois-Irlannista, mitä ei kirjoista löydy.
Giants Causeway
Tämä mukava kokopäiväretki vie teidät Irlannin pohjoisrannikolle Belfastin ulkopuolelle katsomaan huikeata luonnonmuodostelmia. Matkustatte pitkin rannikkoa pohjoiseen Giants Causewaylle ja matkalla voitte pysähtyä Carrick-a-redes´ssa. Siellä voitte nousta merellä sijaitseville kallioille 10 - 15 metriä pitkiä köysitikkaita pitkin. Tikkaat kulkevat noin 100 metrin korkeudessa. Matka jatkuu Giants Causewaylle, joka koostuu noin 37 000 kuusikulmaisesta basalttipylväästä. Pylväät ovat muotoutuneet jäähtyvästä laavasta ja monet alueella kävijät ovat aikojen saatossa virheellisesti uskoneet niiden olevan ihmisen muovaamia.
Paluumatkalla voitte pysähtyä maailman vanhimmassa viskitislaamossa, Bushmills Distilleryllä. Kiertokäynnillä näytetään videoesitys viskin valmistuksesta. Lopuksi on tiedossa maistiaisia, mikäli ryhmäläiset ovat yli 18-vuotiaita.
Pohjoisesta etelään, Henriette St. – St. Stephens Green
Kaupunkikierros, jonka ensisijaisena tavoitteena on esitellä ryhmälle kaupungissa ilmeneviä sosiaalisia eroavaisuuksia.
Matka alkaa Henrietta Streetiltä, Dublinin ensimmäiseltä georgiaaniselta kadulta. Huomatkaa numeroiden 5 ja 7 kohdalla olevat seinäkyltit. Kadun toisella puolella on sisäänpääsy vanhan talon halliin, jossa nykyisin sijaitsee King's Court Library. Vuosisadan alussa alue oli pelkkää slummia, jonka vuokrakasarmeissa asui 10 - 15 ihmistä kussakin huoneessa.
Kääntykää Henrietta Streetiltä vasemmalle Bolton Streetille, jatkakaa risteyksen ylitse, kunnes
St. Saviour -kirkko jää oikealle puolellenne. Kääntykää sitten Grand Rowille, joka vie teidät Parnell-aukion luoteiskulmaan. Kirjoitus erään talon seinässä kertoo republikaanisen veljeskunnan päättäneen täällä vuonna 1913 vuoden 1916 Pääsiäiskapinasta.
Hieman kauemmas itään päin mentäessä vastaan tulee Hugh Lane Gallery, Writers' Museum ja lopulta presbyteerinen kirkko (aiemmin tunnettu Findlaterin kirkkona). Kirkon rakentamisen kustansi eräs rikas kauppiassuku. Liffey-joen eteläpuolella sijaitsevaan kirkon museoon voitte tutustua toisella retkellä. Irlannin kaatuneiden muistoksi tehdyssä puistossa on irlantilaiseen taruun perustuva monumentti, jonka aiheena ovat joutseniksi muuntuvat Lirin lapset. Aivan lähellä on toinen monumentti, jonka ketjun murtuvat lenkit kuvaavat Irlannin irtautumista Englannista. Parnell-aukion pohjois-eteläsuunnassa kulkevan sivun päässä on Parnellin patsas.
Parnell Street ylitetään Gate-teatterin pyöreän rakennuksen jälkeen. Kadun toiselta puolelta näkyy "The Lying-in-Hospital", joka nykyisin tunnetaan nimellä Rotunda Hospital. Rakennus on hienoimpia esimerkkejä georgiaanisesta rakennustyylistä. Pat Conwayn pubin kulmalla näkyy muurikirjoitus, joka kertoo Pearsen ja muiden kapinallisten antautuneen englantilaisille vuoden 1916 epäonnistuneen Pääsiäiskapinan jälkeen juuri tällä paikalla.
Matka jatkuu Moore Streetin toriaukiolle, joka onkin varsin kiinnostava, sillä se on jäänyt uusien keskuksien ja O'Connell Streetin vanhan arvokkuuden väliin. Moore Streetin lopussa sijaitsee Henry Street, jonka varrella on useita tavarataloja kuten Arnotts. Kiireisinä päivinä ja varsinkin joulun alla jopa 100 000 irlantilaista tekee täällä ostoksensa – päivittäin!
Seuraavaksi kannattaa kävellä O'Connell Streetin päähän Parnell-patsaalle ja sieltä keskelle viheraluetta katselemaan taloja hieman kauempaa. Vuoden 1916 kapinan yhteydessä tehtiin paljon tuhoa, minkä takia O'Connell Streetillä on enää vain vähän vanhaa rakennustyyliä nähtävissä. Sen sijaan jalkakäytävillä on paljon elämää.
Suosittelemme pientä syrjähyppyä Marlborough Streetille Mary Pro -katedraalin luo. Kun katoliset saivat uskonnonvapauden, halusivat he saada kirkkonsa keskeiselle paikalle. Tällöin päätettiin, että kirkon julkisivu ei saisi suuntautua pääkadulle. Pro Cathedral tarkoittaa, että kirkko ei ole katedraali vaan tuomiokirkko.
Palatessanne O'Connell Streetille tulette General Post Officen luo ("The GPO"). Rakennuksen roolista Pääsiäiskapinassa kertovat sen pylväissä olevat luodinreiät ja -jäljet. Cuchulainnin patsas rakennuksen sisällä symbolisoi Irlannin marttyyreita. Rakennuksen katto muistuttaa ajasta, jolloin Dublin oli brittiläisen imperiumin toiseksi tärkein kaupunki. Postitalo joutui täydellisen pommituksen kohteeksi vuonna 1916, joten katto on uusittu sen jälkeen.
Pidemmälle O'Connell-katua kuljettaessa käännytään pian vasemmalle Abbey Streetille, kunnes saavutaan Dublinin kauneimmalle rakennukselle, Custom Houselle, Beresford-aukiolla. Sen arkkitehtuuria on kuitenkin paras ihailla Liffeyn vastarannalta, jonne pääsee kätevästi Butt Bridge -siltaa pitkin. Keskustaan voidaan palata Burgh Quaytä pitkin aina O'Connell-sillalle saakka, jolta jatketaan Trinity Collegea ja Westmoreland Streetia kohti.
Trinity Collegen pääsisäänkäynniltä voidaan ihailla vanhaa Irlannin parlamenttitaloa, jossa toimii nykyisin Irlannin pankki. Tämä on yksi kaupungin kuuluisista georgiaanisista rakennuksista. Trinityn sisäänkäynnistä kuljettuanne vanhat, kauniit rakennukset näkyvät edessänne ja voitte vierailla halutessanne Trinity Collegen vanhassa kirjastossa ja halutessanne tutustua kuuluisaan
Book of Kellsiin, jota säilytetään Trinityssä. Vierailuun kannattaa kuitenkin varata runsaasti aikaa. Kurkistakaa myös eläintieteellisen museon uusbysanttisten rakennusten sisälle.
Trinityn sivu-uloskäynti johtaa Nassau Streetille ja sen virastotaloille. Huomaatte tulevanne kaupungin varakkaaseen osaan. Vilkaiskaapa vanhaa Kildare Street Clubia, jossa rikkaat miehet huvittelivat aikoinaan suurissa tiloissa. Huomatkaa myös pylväiden juuressa olevat eläinkuviot.
Itä - länsi, College Greeniltä Kilmainham Gaolille
College Green on Trinity Collegen vieressä sijaitseva viheralue ja nykyisin myös kadunnimi. Paikalla on useita tutustumisen arvoisia patsaita, mutta luultavasti hauskempaa on antautua Temple Bar –alueen huvituksille...! Alueella on nimittäin lukuisia pubeja, ravintoloita ja iltaisin runsaasti ihmisiä. Alue on nimetty Sir William Templen mukaan. Alueesta oltiin vähällä tehdä suuri linja-autoterminaali, mutta onneksi 20 vuotta sitten se päätettiin kunnostaa uuteen uskoon. Aluetta ympäröivät Liffey-joki pohjoisessa, Westmoreland St. idässä, College Green ja Dame St. etelässä ja Parliament St. lännessä.
Retkeä voidaan jatkaa City Hallilta kulkemalla viikinki- ja keskiaikaiseen kaupunginosaan, vaikka se ei ensisilmäyksellä sellaiselta näyttäisikään.
Kaupunginosan linnassa kannattaa vierailla. Eräs linnan torneista on rakennettu jo 1300-luvulla. Syvällä linnan alla kuljetaan Dubh Linnille eli "mustalle lammelle", josta kaupunki on saanut nimensä. Tämä City Hallin eteläpuolella oleva linna on vihattu Englannin sortovallan symboli. Jos
aikanne ei riitä kuin pistäytymiseen, kannattaa käydä linna-aukiolla.
Jatketaan matkaa Christ Church Cathedralille (Castle Street), joka on myös peräisin vanhoilta viikinkiajoilta. Voitte myös vierailla kirkon kryptassa. Vieressä olevan Dublinia-näyttelyn ja ohittamanne St. Michael's Churchin yhteislipulla pääsette myös St. Michaelin torniin, josta avautuu todella upea näköala kaupungin ylle.
Ennen keskiajan Dublinista poistumista, on aivan pakko nähdä kaupungin ainoa jäljellä oleva vanhan muurin sisäänkäynti. Sen löydätte Cook Streetilta, St. Audoen'sin pohjoispuolelta.
Retken toinen osa vie teidät "The Liberties" -kaupunginosaan, jonka nimi viittaa elinkeinoharjoittajia koskeviin suotuisiin lakeihin. Täällä voitte aistia myös muiden kulttuurien kuten Ranskasta Dubliniin tulleiden hugenottien läsnäolon. The Libertiesistä he löysivät vapauden harjoittaa ammattiaan ja uskontoaan.
Täällä on myös kaupungin paras kirpputori, jossa parhaat löydöt teet perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tori sijaitsee Back Lanella, viistosti Christ Churchiin nähden. Kadulla sijaitsee myös Tailor's Hall, ainoa jäljellä oleva kiltatalo. Torin toisella laidalla Nicholas Streetillä ja Patrick Streetillä kannattaa panna merkille suuret punatiilikompleksit. Nämä ovat "The Iveagh Trustin" pystyttämiä rakennuksia, joissa Guinnessin panimon työntekijät asuivat. Asunnot rakennettiin vuonna 1907, jolloin asukkaat tarvitsivat kipeästi terveellisempiä asuntoja surkealle slummialueelle.
Vuorossa on St. Patrick's Cathedral, joka herättää muistoja Jonathan Swiftistä. Katedraali onkin ilmapiiriltään viihtyisämpi kuin Christ Church. Jos ette tee tänne erityistä opintomatkaa, kannattaa siihen kuitenkin nyt tutustua, sillä voitte hyvällä onnella kuulla poikakuoron harjoitukset, nähdä jumalanpalveluksen tai kokea konsertin. Marshin kirjaston löydätte hieman kauempaa St. Patrick's Closelta. Kirjasto on Irlannin ensimmäinen julkinen kirjasto.
Palaamme takaisin kansanomaisen "Libertiesin" pariin. Katujen nimiä ovat mm. Dean St. ja Francis St. sekä Cornmarket. Sieltä matkaa voidaan jatkaa Thomas Streetia pitkin Kilmainhamin suuntaan. Hieman tuonnempana länsisuunnassa voidaan poiketa Guinness Hop Storessa, panimomuseossa, jonka pääsylipun hintaan sisältyy tuopillinen.
Jatketaan Steven's Lanen haaraan, jossa on St. Patrickin mielisairaala. Swift perusti sen aikanaan mainiten: "no country needed it so much". Edeten pientä James Streetin suuntaista Bow Lanea pitkin yli pienen puron ja pitkin Military Roadia tullaan Royal Hospital Kilmainhamille.
Aiemmin Royal Hospital oli sotaveteraanisairaala ja vanhainkoti, mutta nykyisin siellä on Irish Museum of Modern Art -irlantilaisen nykytaiteen museo. Se on edustavasti kunnostettu ja sieltä avautuu komea näköala Liffeyn toisella puolella olevalle Phoenix Parkille. Puistossa on useita hautausmaiden jäännöksiä, joista osa on peräisin aina viikinkiajalta. Retken viimeisenä etappina on lännessä oleva Kilmainham Gaol, jonne saavutaan vaikuttavan Richmond Towerin lävitse. Paikkaa on kuvattu myös "Dublinin Bastiljiksi". Se toimi poliittisena vankilana vuosina 1796 - 1924, jolloin siellä istuivat monet Englantia vastaan kapinoineet. Kapinoita esiintyi vuosina 1798, 1803, 1848, 1867 ja tietysti 1916. Tänne joutuivat myös vuosien 1922 - 1923 aikaisen Kansalaissodan Irlannin hallituksen vangitsemat republikaanivangit, jotka eivät olleet tyytyväisiä Irlannin jakoon vuonna 1922. Viimeinen vanki oli Eamon de Valera, josta myöhemmin tuli pääministeri ja lopulta presidentti.
Retki on päättynyt ja se on kattanut suuren osan Irlannin historiaa vuosien varrelta.