Tšekki
|
Tšekeillä on rikas kulttuurihistoria. Prahan arkkitehtuuri ja oluttuvat, pienet kylpyläkaupungit ja hienot ulkoilumaastot tarjoavat mielekästä koettavaa. Matkaajan iloksi yleinen hintataso on alhainen – etenkin kun lähdetään Prahan ulkopuolelle. |
Keski-Euroopassa sijaitseva Tšekin Tasavalta on ikään kuin lännen ja idän sulatusuuni. Se on tulvillaan historiallisia kohteita tarunomaisista linnoista herraskartanoihin ja lukemattomiin keskiaikaisiin pikkukyliin.
Praha ja varsinkin sen vanha kaupunki Staré Mêsto on täydellinen kohde opinto- tai ryhmämatkalle. Ja kuka sitä on kieltämään – tšekkiläinen olut on vertaansa vailla! Oluen ystävälle Tšekin matka on yhtä juhlaa, sillä oluen panemisen historia on täällä kunnioitettavan pitkä. Oluen makuun pääsee parhaiten perinteisissä kapakoissa, Pivnice, joissa hanat eivät sulkeudu koskaan. Tee visiitti Plezenin olutpanimomuseoon ja käväise kuuluisimpien oluiden lähteillä, niiden panimokaupungeissa.
Jos taas haluaa nähdä minkälainen Tšekki aukeaa Prahan mukulakivikatujen ulkopuolella, kannattaa lähteä seikkailemaan vuorille Sumavan Kansallispuistoon tsekkaamaan pikkukylien lukuisat viikonloppufestivaalit, joissa olut virtaa, musiikki raikaa ja kansantanssimekot hulmuvat, tallustaa pitkin Český Krumlovin lukuisia pikkukatuja tai haaveilla elämästä kuninkaallisena maan monissa linnoissa. Tšekkiläiset ovat tunnetusti avuliasta kansaa, joten älä ylläty, jos saat kutsun perinteisille perheillallisille!
Koněprusy Caves on erikoinen 600 metriä syvä arkeologisesti kiehtova kalkkikiviluolasto, joka sijaitsee seitsemän kilometrin päässä Berounista.
Tšekkien yli 30 kylpyläkaupunkia ovat rentoutumiskeitaita vailla vertaa. Mineraalivesi- ja mutakylvyt houkuttelevat matkalaisia lepuuttamaan mieltä ja kehoa. Kylpylät ovat tasokkaita ja edullisia.
Linnoja haaveilijoille
Tutustu Telčin upeaan renessanssiaikaiseen linnaan, joka sijaitsee Palackehossa. Paikan päälle pääsee Prahasta bussilla. Karstejn lähellä Berounka-jokea on toinen kunnioitusta herättävä linna. Opastetut kierrokset kulkevat ritarisalin, kappeleiden ja tornien läpi. Historian siipien havina tuntuu luissa ja ytimissä.
Praha
Tšekkien keskiaikainen pääkaupunki Praha on maan suosituin matkakohde. Vaeltele päämäärättömästi Prahan mukulakivikujilla ja vietä ilta vanhan kaupungin jazzklubeissa tai tasokkaissa ravintoloissa. Parhaiten näet kaupunkia liikkuessasi jalan. Pysähdy piknikille Kampa Parkiin tai Letná-puutarhaan.
Prahan linna löytyy Hradčanské Námĕstí:stä (www.hrad.cz). Se on yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä ja juontaa juurensa tuhat vuotta taaksepäin. Linnalta on hienot näkymät!
Koska Praha on turistien pääkohde, myös hinnat ovat nykyään entistä korkeammat, vaikkakin halvemmat kuin muualla Euroopassa. Pääkaupungin ulkopuolelle matkaava huomaa hintojen roiman pudotuksen ja alueiden vähäisen kosketuksen massaturismiin.
Muita kiehtovia kaupunkikohteita
Moravian kylä tuo mieleen vanhat ajat, kauniit Český Krumlov, Cheb Kutná Hora, Loket ja Domažlice Bohemiassa, sekä tietysti Telč ja Kromêříž Moraviassa ovat kaikki suositeltavia reissukohteita Prahan oheen, niin saat todellisemman kuvan maasta.
Olomoucista on opiskelijakaupunki, josta löytyy maan toiseksi vanhin yliopisto. Olomouci on suosittu reissukohde, ja nähtävänä on esimerkiksi merkittäviä uskonnollisia rakennuksia. Plzeň on kuuluisan Pilsner-oluen koti. Kaupungin eloisa pubikulttuuri, live-musiikki-annokset ja paikalliset museot ovat Plzeňin valtteja. Historiallinen České Budějovice on edellistä vielä maineikkaampi olutpanimokaupunki, josta alkuperäinen Budweiser – Budvar Lager on kotoisin. Kaupungin pääaukio on yksi Euroopan suurimmista.
Brnon kaupunkiin pääsee Prahasta alle kolmessa tunnissa bussilla. Kaupungissa on todella paljon nähtävää ja koettavaa. Pyhien Pietarin ja Paavalin katedraali seisoo Petrov-kukkulalla, josta avautuvat näkymät ovat varsin hienot. Katedraali rakennettiin satoja vuosia sitten. Sen torni ja krypta tekevät todella vaikutuksen. Brnosta löytyy myös useita kiinnostavia museoita, gallerioita, kirkkoja, teattereita sekä ravintoloita, joiden keittiöt tarjoilevat ruokia eri maista. Brnossa on myös merkittävä rautatieasema, josta pääsee matkaamaan Bratislavaan, Wieniin, Budapestiin, Berliiniin, ja Prahaan.
Milloin mennä
Parasta reissuaikaa ovat toukokuu ja syyskuu, jolloin muita turisteja on vähemmän, ja ilma on edelleen miellyttävä. Heinä- ja elokuu ovat eurooppalaisten lomakuukausia, ja siksi kuuminta sesonkia Tšekeissäkin. Samoin on yleisten juhlapyhien aikaan. Jos matkustat tuolloin, kannattaa varata majoitus etukäteen, varsinkin Prahasta. Suurin osa maan festivaaleista juhlitaan kesäkuukausina.
Tšekkien talviaikaan sää on purevan kylmä. Vuoristoseutujen kiireisin sesonkiaika ulottuu marraskuusta maaliskuulle.




